|
Vyöarvot, välineet ja kustannukset?
Junnukurssilla pärjää aluksi verkkareilla, t-paidalla, pyyhkeellä sekä sandaaleilla/tossuilla. Kun tulee ajankohtaiseksi suorittaa ensimmäinen vyöarvo, tarvitaan tilaisuuteen harjoituspuku. Puvun voi hankkia aiemminkin, sillä se on harjoittelussa mukava käyttää. Pukujen hinnat ovat muutaman kymmenen euron luokkaa. Puvun voi hankkia seuran kautta tai omatoimisesti. Aikidossa on vain valkoinen ja musta vyö, joten junnukurssilaiselle hankitun puvun mukana tuleva vyö riittää pitkään. Oppimisen edetessä junnut saavat harjoittelun kannusteeksi vyöhön värinauhoja. Ne ovat palkitsevia välietappeja kohti isompaa vyökoetta. Aikido on edullinen harrastus. Seuran harjoittelumaksun ja puvun hankinnan lisäksi muita kustannuksia ei aluksi ole. Aikidoharjoittelun vahinkojen varalle voi halutessa hankkia edullisen junioreiden aikidolisenssivakuutuksen.
|